Törmäsin J.D. Salingerin kirjaan Sieppari ruispellossa nuorukaisena montakin kertaa, mutta ehkä kirjan omalaatuinen nimi ja sen ympärillä käyty keskustelu antoivat siitä niin kapeasti nuorisokirjan vaikutelman että en tullut koskaan lukeneeksi sitä.
Muutama päivä sitten The Catcher in the Rye (1951) osui minun silmiini saigonilaisessa kirjakaupassa, ja kun olin lukemista vailla, pokkasin sen siitä ja riemastuin. En muista milloin viimeksi olen ihastunut johonkin kaunokirjalliseen teokseen näin paljon.
Kirja kertoo 16-vuotiaan koulupojan Holden Caulfieldin hortoilusta New Yorkissa muutaman päivän aikana, kun hän on saanut koulusta potkut.
Holden on neuroottinen, ahdistunut, epävarma, ja horjuu syvän alemmuudentunteen, sankarihaaveiden ja pelottavan mutta toisaalta houkuttelevan seksuaalisuuden välimaastossa.
Mutta itse asiassa kirjan tematiikka on paljon laajempi eikä erityisesti ikäspesifinen: Ihmisenä oleminen, oman itsensä ja paikkansa löytäminen oman epävarmuuden ja toisten ihmisten odotusten kentässä, kohtaamisen ja kommunikaation vaikeus, läheisyys, sen kaipuu ja torjuminen… täydellisestä luettelosta tulisi pitkä.
Holden-minäkertoja on täydellisen avoin, rohkea ja pelokas, vereslihainen, samaan aikaan viehättävä ja täydellinen kusipää. Kirjan muut henkilöt näennäisessä normaaliudessaan ovat häneen verrattuna kuivia, värittömiä ja mitättömiäkin pikkuporvarillisessa hyvyydessään, tekopyhyydessään ja pinnallisuudessaan.
Kirja on myös tavattoman hauska. Paitsi kielellinen rehevyys, myös Holdenin ajattelun ja puheen maneerit tuottavat ainakin minussa läpi kirjan jatkuvan tasaisen hyväntahoisen naureskelun vuon, jota ei monikaan kirja pysty synnyttämään. En analysoi itse kirjaa tämän enemmän vaan jätän sen sinun iloksesi.
Nimen salaisuus
Minua nuorempana hämännyt kirjan nimikin saa selityksensä tekstin mittaan. Nimen taustalla on 1700-luvulla muistiimerkitty vanha skottilainen laulu, jonka yksi säe kuuluu “If a body meet a body, coming through the rye”. Se kertoo kahden ihmisen romanttisesta kohtaamisesta viljapellossa. Alkueräinen versio skotiksi kuuluu
Tässä gin = jos, body = ihminen, lassie = tyttö, laddie = poika, ilka = jokainen, toon = town ja froon tai frae = from. Laulua lauletaan usein samalla sävelellä kuin Auld lang syne, mutta nopeasti.
Holden muistaa laulun alkusäkeen If a body meet a body väärin muodossa If a body catch a body, ja se synnyttää virheellisen mielikuvan pojasta ottamassa kiinni ruispellosta tulevia ihmisiä.
Se johtaa fantasiaan, joka paljastaa Holdenin vaivatusta psyykestä salaisuuksia joita hän ei itse ymmärrä ja ehkä kertoo myös Salingerin olleen kiinnostunut freudilaisuudesta, mikä ei tietenkään ollut tavatonta tuon ajan ns. Sivistyneissä piireissä.
Robert Burns
“Gin a body meet a body” yhdistetään Skotlannin kansallisrunoilijaan Robert Burnsiin (1759–1796), mutta se ei kuitenkaan liene ainakaan täysin hänen alkuperäisluomuksensa: luultavasti Burns kirjallisti runoon vanhempaa skotlantilaista kansanlauluperinnettä.
Steinbeck
Selvittäessäni itselleni tuon catcher-säkeen taustoja, sain samalla selityksen yhteen toiseen kirjan nimeen joka on jossain määrin askarruttanut minua, nimittäin Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä.
Burnsilla on toinen runo, To a Mouse (Hiirelle, 1785) johon tarinan mukaan antoi aiheen se, kun Burns kerran oli kyntämässä peltoa, ja hänen auransa tuhosi vahingossa peltohiiren pesän. Runossa kyntäjä pyytää hiireltä anteeksi ja pohtii, miten ihminen ja luonto ovat etääntyneet toisistaan.
Runossa on säe ”The best-laid schemes o’ mice an’ men / Gang aft agley” (Hiirten ja ihmisten parhaatkin suunnitelmat menevät usein mönkään). Sanotaan että Steinbeck otti nimen romaaniinsa tästä. Se voi hyvin olla totta. Ainakin ajatus istuu hyvin kirjan teemaan ja tarinaan.
