Ihmiset kuvittelevat että eläimet eivät puhu koska ne eivät ole riittävän älykkäitä. Se ei pidä paikkaansa.
Onko sinulle koskaan käynyt niin, että koirasi, kissasi tai hevosesi tulee luoksesi, katsoo sinua silmiin, ja näet selvästi, että sillä on jotakin sanottavaa? Se odottaa sinulta jotakin. Se luottaa siihen, että sinä ymmärrät. Mutta sinä et yksinkertaisesti saa selville, mitä se tahtoo.
Miten surulliselta se tuntuukaan.
Kun minä olin noin kymmenvuotias, tein pienen kokeen ymmärtääkseni, miltä voisi tuntua olla eläin ilman sanoja. Yritin opetella olemaan ajattelematta sanoilla.
Se oli paljon helpompaa kuin olin odottanut. Jo vähäisellä harjoittelulla pystyin viettämään useita minuutteja ajattelematta yhtäkään sanaa ja silti tekemään useimpia tavallisia asioita: keittämään itselleni teetä, leikkaamaan leipää, käymään vessassa ja niin edelleen. Myöhemmin kävin jopa kävelyillä ulkona tässä sanattomassa tilassa.
Tuosta kokemuksesta minulle jäi vakaumus, että älykkyys yksin ei tee kenestäkään puhujaa. Mutta puhe antaa älykkyydelle keinon näyttää itsensä ja kehittyä. Minä olen vakuuttunut siitä, että useimmat eläimet ovat paljon älykkäämpiä kuin me uskomme, vain siksi, etteivät ne puhu.
Mutta miksi ne eivät puhu?
Osittain kyse on tietyistä puuttuvista rakenteista niiden aivoissa, osittain niiden äänielimistöstä. Kaikilla eläimillä ei ole sellaista kurkunpäätä, joka voisi tukea ihmisen puheen kaltaista ääntämistä. Mutta tästä syntyy eräänlainen Catch-22-tilanne. Aivojen kielelliset rakenteet eivät voi kehittyä, ellei ole tarvittavaa äänielimistöä, eikä äänielimistö kehity puhetta varten, ellei aivoissa ole siihen tarvittavia rakenteita.
Miten ihmiselle sitten kehittyi puhe? Sitä emme oikeastaan tiedä, vaikka asiasta on olemassa useita älykkäitä teorioita.
Minun väitteeni on joka tapauksessa tämä: monet eläimet ovat niin älykkäitä, ettei älykkyys sinänsä ole se, mikä estää niitä puhumasta. Jos niillä olisi tarvittavat rakenteet aivoissaan, jotkut niistä voisivat oppia käyttämään kurkkuaan, ja ne kertoisivat meille asioita.
Mitä ne sanoisivat?
Tuo lapsuuteni koe osoitti minulle, että älykkyys ei takaa puhetta, mutta puhe tekee mahdolliseksi älykkyyden ilmaisemisen, kehittämisen ja kulttuurin rakentamisen sen ympärille. Siksi uskon, että eläimet yllättäisivät meidät, jos ne saisivat sanat käyttöönsä.
Eläimille itselleen puheen avautuminen merkitsisi kokonaan uuden maailman avautumista. Käsitteet järjestäisivät asiat aivan uusilla ja hämmästyttävillä tavoilla, hyvässä ja pahassa. Myös moniselitteisyys tulisi niiden maailmaan, sillä moniselitteisyys on yksi puheen perusominaisuuksista. Sanojen merkitykset ovat kerroksellisia ja usein epäselviä — ja juuri se on yksi niistä asioista, jotka tekevät sanoista niin voimakkaita.
Itse asiassa minä uskon myös, että uusi teknologia, joka jo heiluttelee pieniä käsiään ja jalkojaan kehdossaan, tulee lopulta avaamaan tämän oven eläimille, ainakin koirille. Se voidaan tehdä tekoälyn ja aivo-tietokone-rajapinnan, BCI, avulla. Ja koska se voidaan tehdä, se todennäköisesti myös tehdään, vaikka monet ihmiset tulevatkin vastustamaan sitä mitä erilaisimmista, kuten uskonnollisista, syistä. Lihankasvattajiakaan sellainen kehitys tuskin ilahduttaisi.
Octolution-romaaneissani Octolution 2027 ja Aurinkokaupunki leikin tällä ajatuksella — en BCI:n avulla, vaan jollakin muulla tavalla.
Ja eläimillä todellakin on paljon sanottavaa
