Vallankumousten pahin vihollinen on kognitiivinen dissonanssi…
Instan vegaaniryhmissä ja Facessa näkee aika usein postauksia, joissa tosivegaanit purkavat kiukkua lihansyöjiä ja “sekasyöjiä” kohtaan. Se on psykologisesti ymmärrettävää, mutta viestintästrategiana se on huonoin mahdollinen. Jos tavoitteena on mahdollisimman nopeasti saada kaikki ihmiset lopettamaan lihansyönti, se luultavasti hidastaa sitä.
Kun ihmiset kohtaavat viestin, joka syyllistää voimakkaasti, syntyy kognitiivinen dissonanssi, sisäinen ristiriita. Useimmat ratkaisevat sellaisen torjumalla viestin täydellisesti. Torjumisen löytyy aina hyvä peruste, sillä dissomnanssin edessä logiikka kumartaa asenteelle ja epämiellyttävän välttämiselle. Tämä on sama ilmiö, jonka kohtaa kun yrittää väitellä uskovaisen kanssa miten tahansa idioottimaisesta uskomuksesta.
Kun uskomus on osa minäkuvaa, siitä luopuminen rikkoisi henkilön sisäisen hauraan palkiston, ja sen ei yksinkertaisesti anneta tapahtua. Hyvin harva ihminen on itsensä sillä tavoin rakentanut, että minäkuvaan kuuluu omienkin uskomusten armoton haastaminen, ja hän saa niiden muuttamisesta vielä paremmat kiksit kuin niissä roikkumisesta.
Miten Puska sen teki
Tohtori Pekka Puska suunnitteli ja toteutti aikanaan maailmankuulun Pohjois-Karjala –projektin, joka alkoi 1972 ja jatkui 1990-luvun puolelle asti. Sen kimmokkeena oli Pohjois-Karjalan poikkeuksellisen korkea sydän- ja verisuonitautikuolleisuus, varsinkin työikäisillä miehillä. Minäkin muistan lapsuudestani miten parhaassa työiässä olevia vankkoja äijiä kuoli aika ajoin tuosta noin vaan, kaikille yllätykseksi.
Silloin aina muutama ylipainoinen laihajalkainen vanhus ilmestyi rantatielle hölkkäämään 30 vuotta vanhoissa liian pienissä verkkareissa jotka saivat heidät näyttämään sammakolta kondomissa. Se oli lystikkään näköistä, mutta siitä minä aina tiesin että nyt on taas joku kuollut kylillä äkkinäiseen sydänkohtaukseen, ja laiskanpulleat eläkemummot ja -paapat ovat kauhuissaan.
Paniikki meni yleensä ohi parissa päivässä, ja verkkarit ripustettiin naulaan. Ja leivän päälle pantiin lisää läskiä, sillä onhan se niin hyvää että.
Tämän tilanteen korjaamiseksi Puska käynnisti kampanjan jossa ei peloteltu vaan jaettiin tietoa ja tarjottiin vaihtoehtoa tavattoman rasvaiselle dieetille. Martat opettivat emäntiä lisäämään kasviksia ruokavalioon. Äijätkin huomasivat että kyllä se salaattikin menee oikean ruoan rinnalla kun ei ajattele, ja vähitellen joku saattoi tunnustaa että on se hyvääkin tavallaan. Pienin askelin tehtiin uskomattoman iso muutos.
Työikäisten miesten sydänkuolleisuus laski yli 80 %. Tupakointi väheni merkittävästi. Kolesterolitasot paranivat. Verenpaineet alenivat. Elinajanodote kasvoi miehillä noin 13 vuotta ja naisillakin noin 10. Ja suurin osa lisävuosista oli terveitä.
Kaikki tämä saatiin aikaan siten, että mentiin pienin askelin, positiivisten tapahtumien kuten uuden kulinarismin kautta. Kognitiivinen dissonanssi ei noussut tai jäi pieneksi.
Niinhän toki useimmat vegaanitkin tekevät, tarjoavat jakeluun ideoita ja hyviä reseptejä. Mutta aina välillä särähtää korvissa niin aggressiivinen asenne, että heti tulee mieleen: montakohan lammasta tuokin torjuu valaistumisen portilta. Sillä niin siinä helposti käy.
100 x 0,10 >1 x 100
Kannattaa myös huomata, että jos 100 ihmistä vähentää lihansyöntiä 10 %, se pienentää lihan kokonaiskysyntää kymmenen kertaa enemmän kuin jos yksi sielu rupeaa täysvegaaniksi. Laskennallisesti kymmenkertainen määrä eläimiä säästyy. Ja kymmenen prosentin pudotus on hyvä alku. Jokainen tie alkaa ensimmäisestä askeleesta, ja kun se on otettu menestyksellisesti, seuraavaa askelta vastustava vitka on jo paljon pienempi.
Vallankumousten pahin vihollinen ei useimmiten ole ihmisten tietämättömyys tai moraalittomuus sinänsä, vaan kognitiivinen dissonanssi, joka juuri estää tiedon vastaanottamisen ja oman ymmärryksen ja moraalin kehittämisen.
