Kun suurin osa ihmisistä on päässyt suoranaisen riiston yläpuolelle ja elää varsin turvattua ja vaurasta elämää, pikkuporvaristosta on tullut itseään vähäväkisempien riistäjä.
–Miten surkea palkkatyöläisen tilanne pahimmillaan oli miltei kaikkialla vielä sata vuotta sitten, on nykyihmisen vaikea edes kuvitella. Pitkälle 1900-luvulle työväestö joutui jatkuvasti taistelemaan saadakseen itselleen edes siedettävät työolot ja kunnon palkan.
Kunkin ajan vauraat ja vallakkaat kyllä taistelivat vastaan niin pitkään kuin pystyivät. Se on edelleen todellisuutta isossa osassa maailmaa. Riisto oli paljon käytetty ja aivan oikea sana kuvaamaan sellaista suhdetta työntekijän ja hänen ”omistajansa” välillä.
Nyt suomalainen keskituloinenkin perhe nauttii monista ylellisyyksistä, joita ei pari sataa vuotta sitten ollut edes herttuoilla. Tavallisen perheen vaatteet, huonekalut, lelut, kalut ja muu varustus, ovat ennen näkemätöntä vaurautta historiallisessa vertailussa.
työväestö on salaperäisesti hävinnyt…
Tässä hyvinvoinnin hurmassa työväestöön identifioituvat ihmiset ovat miltei kadonneet, vaikka edelleen suurin osa ihmisistä on palkansaajia eivätkä asiat kaikilla suinkaan vielä ole hyvin. Päin vastoin, on olemassa vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että köyhyys Suomessa on taas lisääntymässä. Varsinkin lapsiperheköyhyys kasvaa kohisten. Ja rakenteellinen köyhyys on aina poliittinen valinta.
Puhutaan Suomen velkaantumisesta ja huoltosuhteesta, mutta niillä ei ole mitään tekemistä köyhyyden kasvun kanssa. Ongelman juuret ovat siinä, että kun ennen palkkatyöläiset taistelivat riistäjiään vastaan, nyt hillotolpalle päästyään heistä on itsestään tullut riistäjiä. Työväestön vaurauteen katoamisen nimi on pikkuporvarillistuminen.
Pikkuporvari on ihminen joka on työväestöstä noussut suhteellisen hyvään asemaan ja on sen turvaamiseksi alkanut samastua vauraiden ja vallakkaiden etuihin heikommassa asemassa yhä olevia vastaan.
Kun jotain saa, siitä haluaa pitää kiinni, eikä moraalista dilemmaa halua itsessään tunnistaa juuri kukaan.
suuri takinkäännös
On tapahtunut suuri takinkäännös. Klassinen riistosuhde itsessään ei ole kadonnut minnekään, se vain on siirtynyt useimpien näkökyvyn ulkopuolelle aivan niin kuin se sata vuotta sitten oli silloisten riistäjien näkökyvyn ulkopuolella. Yksi ihmisen erityiskyvyistä on, että hän ei näe sitä mitä hän ei halua nähdä.
Kun ennen rikkaat patruunat ja maanomistajat riistivät työntekijöitään viattoman varmoina siitä että puheet riistosta olivat vain panettelua (heillähän oli lain ja jumalan antama oikeus toimia niin kuin toimivat), nyt keskituloiset ovat suurin este esimerkiksi sille että matalapalkkaisten alojen tilannetta ei koskaan saada korjattua.
ei se vara vaan sen jakaminen
Joka vuosi on työehtosopimusneuvotteluissa pöydällä mystinen korotusvara, ja kaikki liitot vaativat siitä oikeudenmukaisen osansa. Oikeudenmukaiseksi katsotaan se, että kaikki saavat korotukset samoilla prosenteilla. Kuitenkin sama prosenttikorotus keskipalkkaisen tuloilla on paljon suurempi rahamäärä kuin matalapalkkaisen tuloilla. Siksi tulokuilut euroissa laskettuna koko ajan kasvavat, eli pienituloiset muihin verrattuna suhteellisesti köyhtyvät joka vuosi lisää.
Kuitenkin jokainen ymmärtää, että palkkaerot pienevät oikeasti vain, jos matalapalkkaiset saavat sekä euro- että prosenttimääräisesti suurimmat korotukset riittävän monta kertaa.
Mutta sellainen on poissa laskuista. Pikkuporvarit eivät tasoitukseen suostu, riippumatta siitä mihin puolueeseen he identifioituvat. He ovat päässeet hillotolpalle ja pitävät siitä kiinni kynsin hampain niin kuin muutkin.
Riistoksi sen tekee se, että mikään rehellisen analyysin kestävä selitys ei pysty perustelemaan eri alojen välisiä nykyisen suuruisia palkkaeroja. Ne ovat vain itsekkyyttä, saavutetun edun puolustamista keinolla millä hyvänsä.
eri alojen palkkaerot ovat mielivaltaisia
Yksilöiden välillä voi olla isoja eroja samassa tehtävässä esimerkiksi ahkeruuden tai osaamisen vuoksi, ja se voi perustella palkkaeroja. Mutta eri alojen välisessä vertailussa kaikki selitykset jotka perustuvat esimerkiksi työn tuottavuuteen, koulutustasoon tms, ovat vain tekosyitä tai itsepetosta, jolla peitetään se, että alojen väliset palkkaerot ovat täysin mielivaltaiset.
Ne ovat jatkuvasti uusintuvia etupoliittisia päätöksiä siitä miten raha kulkee ja jakautuu yhteiskunnassa. Mikään jakotapa ei ole luonnollinen, luonnonmukainen. Se on politiikkaa, ei muuta.
Siinä mielessä maailmalla matkusteleminen on avartavaa. Eri puolilla maailmaa eri alojen palkkasuhteet ja siis huippualat ja matalapalkka-alat voivat olla aivan toiset kuin meillä. Ei voi sanoa että se johtuu erilaisista talouden rakenteista. Yhtä oikein tai väärin olisi sanoa että erilaiset talouden rakenteet johtuvat siitä.
On historian totuus, että hillotolpalle päässeet pitävät tilannetta aina oikeudenmukaisena ja löytävät sille kyllä perustelut joita yhdessä toistamalla he saavat vakuutettua itsensä ja muut edunsaajat.
Yksi ihmisen erityiskyvyistä on se, että hän näkee sen ja vain sen mitä hän haluaa nähdä.
(artikkelin kuva: Jacob A. Riis 1888)
