Olen koulutukseltani alunperin biologi, mutta tein väitöskirjan Hgin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa viestinnästä. Minulla on myös Sanomain toimittajakoulun toimittajatutkinto. Kansakoulussa suoritimme pakosta myös Opiskelevan Nuorison Raittiuskasvatusliiton perustutkinnon. Kaikki muu opiskelemani on ollut hyödyllistä. Jopa parikymppisenä suorittamani **laitesukellustutkinto, joka antoi minulle mahdollisuuden yhden kesän työskennellä Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla ampuen harppuunalla haukia erään tutkimuksen näytteiksi – ja siitä vielä maksettiin palkkaa!
Nuorukaisena työskentelin useissa tiedotusvälineissä tiede- ja/tai kulttuuritoimittajana, ulkomaankirjeenvaihtajana ja toimituspäällikkönä sekä vapaana toimittajana, mutta työurani viimeiset viitisentoista vuotta olin viestinnän ja/tai kansainvälisen toiminnan tehtävissä luonnonvaratutkimuslaitoksissa (Metsäntutkimuslaitos, Luonnonvarakeskus).
Nyt nautin eläkettä ja harmittelen sitä etten jäänyt eläkkeelle heti kansakoulusta päästyäni. Olisiko mahdollista että ihminen viettäisi työeläkkeellä aikuiselämänsä ensimmäiset parikymmentä vuotta jolloin vielä jaksaisi sauhuta mutta ei yleensä ole rahaa tehdä niin kunnolla, ja siirtyisi työelämään sitten kun ei enää jaksa eläkkeellä olon ponnistuksia? Ehkä tulevaisuuden AI-yhteiskunta tekee sen mahdolliseksi?
Kuten useimmat suomalaiset, olen asunut suurimman osan elämääni Suomessa, mutta joitain jaksoja myös Ruotsissa ja Vietnamissa.
Käytännössä olen ollut ammattikirjoittaja koko ikäni. Olen tehnyt satoja lehtijuttuja ja radio-ohjelmia ja julkaissut ns. asiatekstejä lukuisissa kirjoissa, joissa olen ollut joko toimittaja tai osakirjoittaja. Asiatekstit vanhenevat, mutta voisin vieläkin suositella kirjaa Innovaatimedia – Journalismi tulevaisuuden tekijänä (Kauhanen, Erkki; Kaivo-oja, Jari; Hautamäki, Antti, Gaudeamus 2007). Se löytynee joistain kirjastoista ja sen saa nykyisin ainakin Gaudeamus-verkkokaupasta myös pdf-failina.
Miksi kirjoitan science fictionia ja fantasiaa vaikka suurin osa kaunokirjallisuudesta käsittelee lähinnä ihmissuhteita? Siksi että minulla on ollut ja on elämää ja ihmissuhteita omastakin takaa, usein paljon kimurantimpia tarinoita kuin useimmat kirjoittajat keksivät. Olen kokenut että keksityt ihmissuhteet eivät ole kiinnostavia tässä maailmassa, jossa aitojakin saa kokea ja havainnoida niin paljon kuin vain sielu sietää, ja enemmänkin. Elämäkertoja ja historiallisia tutkimuksia oikeista ihmisistä luen kyllä mielelläni antiikista nykypäivään.
Toki science fictionissa ja fantasiassakin on aina mukana ihmissuhde-elementti, mutta mielestäni hyvässä scifissä ja fantasiassa tärkeämpi elementti ovat isommat teemat, joiden puitteissa voi ajatella toisin, esittää ja pohtia radikaalejakin vaihtoehtoja vallitseville ortodoksioille, silloin kun se jostain syystä on tarpeen ja perusteltua.
Esimerkiksi Segrfell -sarjan sinänsä nautittavassa, romanttisessa ja mystisen jännittävässäkin tarinassa elää koko ajan taustalla toisenlainen ontologia kuin vallitsevat konsensukset sekä tieteessä että uskonnossa. Minusta se on perusteltua koska maailma parhaan ymmärrykseni mukaan oikeasti on hyvin toisenlainen, vaikka kognitiivinen dissonanssi eli ihmisen synnynnäinen itsepetosmekanismi, estääkin useimpia kansalaisia koskaan vakavasti ja vailla ennakkoon kiinnitettyjä uskomuksia paneutumasta siihen.
Octolution -sarjassa tarkastellaan hyvän tarinan taustalla eläinoikeusliikkeen dilemmaa ja mahdollisuuksia sekä sitä millaisia vaikeuksia sen voitto kohtaisi jos maailma äkkiarvaamatta joutuisi sen tarjoaman valinnan eteen.
Kirjassa Erik Mattsonin salaisuus taas, osin huumorin varjolla, leikitellään haarautuvien maailmankaikkeuksien teorialla, joka edelleenkin on yksi mahdollisuus maailman kuvaukseksi vaikkei teoria juuri tällä hetkellä olekaan kaikkein suosituimpia kosmologien pohdinnoissa.
Lopetan kirjoittamisen sitten kun se kielletään. Tai ehkä en.