Mikä on kirjaston idea 2000-luvulla? blogi

Read Time:6 Minute, 45 Second

Olkoon kirjasto kulttuurin temppeli. Mutta se on myös myymälä jossa kirjailijan työn tulosta jaellaan käyttöön ilmaiseksi. Eli kirjailijalta viedään sitä vaihtoarvoa, jonka hän voisi käyttää mm. kirjalliseen työskentelyyn ammattimaisemmin.

Julkinen kirjasto on sivistysyhteiskunnan tärkeimpiä tuotteita ja myös sen edellytys. Sitä suuremmalla syyllä on välillä kysyttävä miten se nykyajassa toteuttaa tehtäväänsä. Ei sen kirjainta vaan henkeä, tarkoitusta. Sillä organisaatioelämän peruslakeja on, että kaikille instituutioille kehittyy itsesuojeluvaisto, joka tekee niistä omissa silmissään itsestäänselvyyksiä. Vakiintunut itseymmärrys estää perusteiden kyselemisen. Itsestäänselvyyksiä on helppo kannattaa, ja niiden kyseenalaistajalle on mieluisaa raivota yhdessä.

Yksi hyvä kysymys, joka niputtaa monta merkittävää näkökulmaa on: Jos kirjastolaitos luotaisiin nyt puhtaalta pöydältä, millainen siitä tulisi?

Yksi helppo vastaus on, että kirjaston kirjojen pitää olla käyttäjälle ilmaisia jotta kirjallinen kulttuuri ei olisi varallisuusmuurin takana vaan se olisi auki kaikille. Se ajatus on helppo hyväksyä. Mutta paljon vaikeampi on hyväksyä esimerkiksi ajatus, että leipurin tekemä leipä ei saa olla maksumuurin takana. Että leivän pitää olla ilmaista, tai että leipä olisi maksullinen vain hätäisimmille klo 8-9, mutta sen jälkeen sitä saisi hakea ilmaiseksi. Kyllähän leivän pitää olla kansalaisoikeus! Sivistysvaltiossa!

Jokin tässä ei täsmää. Miten kirja eroaa muista ihmisten työtä vaativista hyödykkeistä? Kuinka moni kansalainen olisi valmis antamaan OMAN työnsä tuotteet ilmaiseen jakeluun sillä tavoin että se syö tekijän tuloja? Sillä vaikka kirjan ensimmäisen myyntivuoden tuotosta osa tulee kirjastojen ostoista, jokainen kirjastoon menevä kappale toisaalta vähentää mahdollisten ostajien määrää. Jos kirja on sellainen että sen elinikä ja luettavuus on pitkä, kyse voi olla kirjailijalle merkittävistä summista.

Iät ajat on argumentoitu, että kirjasto kasvattaa lukijoita, ja siksi kirjojen vapaa jakelu yleisessä kirjastossa myös tukee kirjojen myyntiä. Mitenhän lienee? Maailmalla on päin vastoin havaittu monta kertaa, että jonkin hyvän ilmainen jakelu kasvattaa vain sen ilmaista käyttöä ja haluttomuutta maksaa siitä myöhemminkään. Esimerkiksi monissa kehitysmaissa on sellainen vakava ongelma että kun loisia ja bakteereita kuhisevaa vettä on aikanaan saanut lätäköstä ilmaiseksi, ihmiset ovat haluttomia maksamaan hyvästäkään vedestä, kun yhteiskunta rakentaa vesijohtoverkoston. Eikä kyse ei ole vain tai edes pääosin siitä ettei ihmisillä ole varaa, sillä sähkö ja terveellinen vesi kasvattavat aina yhteisön hyvinvointia, työmahdollisuuksia ja tulotasoa. Mutta kun on opittu että jokin on ilmaista, ei haluta nähdä että senkin hyvän joku tekee ja kustantaa sijoittamalla siihen aikaa, tarvikkeita ja rahaa.

Jos ilmaista kirjastolaitosta perustellaan sillä että se opettaa lukuharrastusta, olisi perusteltua lainata kirjoja ilmaiseksi korkeintaan lapsille, mutta ei aikuisille. Lukuharrastus syntyy melkein aina lapsena. Jos joku ei ole sitä silloin oppinut, ei se kyllä yleensä enää vanhemmalla iällä mistään ilmesty.

Kirjojen ilmaistarjontaa kirjastoissa on perusteltu myös niiden sivistävällä vaikutuksella. Mutta kuinkahan moni kirja oikeasti on jossain mielessä ”sivistävä”? Suurin osa kaunokirjallisuudesta on viihdettä ja ajankulua ihan niin kuin tv:n sarjat ja elokuvatkin. Toiset kirjat ovat älykkäämpiä kuin toiset, ja voi joku niistä jotain uutta oivaltaakin, mutta harva niitä siksi lukee. Jos lukuharrastus todella syntyisi sivistystarpeesta, yleisön suosikkikirjojen lista olisi aivan toisenlainen.

Yleensä yhteiskunnassa kaikilla tuotteilla on jokin kaupallinen hinta. Hinta pitää olla siksi että eri ihmisten erilaiset työpanokset tulisivat vaihtoarvonsa osalta yhteismitallisiksi ja kahden ihmisen erilainen hyvä voisi vaihtaa omistajaa jossain määritellyssä suhteessa. Että Pekan 20 minuutin työpanos raksalla antaa kaupan kassalla oikeuden viedä kotiin kilon porsaanlihaa. Näin se toimii. Voi kysyä onko se yhteiskunnallisesti kaikissa suhteissa ihanteellisin malli, mutta parempaakaan ei ole keksitty tai ainakaan otettu menestyksellisesti käyttöön missään.

Olkoon kirjasto kulttuurin temppeli. Mutta se on myös myymälä jossa kirjailijan työn tulosta jaellaan käyttöön ilmaiseksi. Eli kirjailijalta viedään sitä vaihtoarvoa, jonka hän voisi käyttää mm. kirjalliseen työskentelyyn ammattimaisemmin.

Kirjojen jakelujärjestelmä on muutenkin koko ajan kehittymässä sellaiseen suuntaan että joitain harvoja menestyskirjailijoita lukuunottamatta tavallisen kirjailijan mahdollisuus saada tekemästään työstä kohtuullinen korvaus heikkenee. Se ei voi olla kulttuurin etu. On surullista että yhteiskunnan kirjastolaitos edesauttaa tätä kehitystä, kun sen tarkoitus kuitenkin päin vastoin on (?) kulttuurin ja sivistyksen tukeminen.

Pitkässä juoksussa kirjallinen kulttuuri voi kukoistaa vain sellaisessa ympäristössä, jossa kirja ei ole ilmaiseksi jaettava bulkkihyödyke eikä kirjailijan osa ole tehdä työtään nälkäpalkalla. Luin juuri Helvi Hämäläisen upean muistelmateoksen ”Ketunkivellä” (jyrkkä lukusuositus), ja olin aika hämmentynyt siitä että Hämäläisen tasoisenkin kirjoittajan kotona puute usein vieraili. Mitä jos hänen tuotantonsa olisi jäänyt syntymättä sen vuoksi?

Toki kirjoja voi rustata muun työn ohessa, harrastuksena, ja niin tapahtuukin yhä useammin. Mutta kyllä suomalaisenkin kirjallisuuden historia osoittaa, että suurimmat kirjallisen kulttuurin huiput saavutetaan, kun ihminen voi kehittää kirjallista kykyään ja näkemystään ammattina.

Tietysti kirja on aina markkinoiden armoilla. Ja niin pitääkin olla. Joko lukijat pitävät siitä tai sitten ei, äänestävät jaloillaan. Tietenkään se ei ole kirjan laadun mittari muuta kuin taloudellisessa mielessä. Mutta yhteiskunnan ja kulttuurin etu aivan varmasti on, että jos kirjailijan teoksille on kysyntää, hänellä on mahdollisuus elää työllään kokopäiväisenä ilman että yhteiskunta jollain tavoin kampittaa häntä. Niin kirjastolaitos tekee jakamalla ilmaiseksi uutuuskirjoja. Se on kulttuurin kannalta tarpeetonta ja vahingollista. Se kohottaa kirjailijan ammatin kynnyksen paljon korkeammaksi kuin sen olisi pakko olla.

Yhteiskunta toki antaa kirjailijalle kirjastokorvauksen, mutta se on suuruudeltaan symbolinen verrattuna siihen että kirjastojen ansiosta nykyisin vain hätäisimmät ostavat kirjan, suurempi osa odottaa että saa sen käsiinsä kirjastosta kun pahimmat uutuuskirjajonot ovat menneet. Se syö kirjailijoiden elantoa. Fakta mikä fakta.

Täysin ilmainen kirjasto oli ymmärrettävä suurten köyhien kansanosien Suomessa, mutta monien hallitusten ponnisteluista huolimatta me emme enää (emmekä vielä) elä sellaisessa. Useimmilla on varaa moneen kummallisempaankin asiaan.

Tätä kirjoittaessani 0,33 litran tölkki Porin Karhua maksaa S-kaupassa 1,76 E. Kioskilla Ilta Sanomien tai Iltalehden irtonumeron saa maksamalla 2,20 E, Hesarin irtonumeron 4,80 E, Fazerin 50 gramman painoisen Geisha Crunchy suklaapatukan 1,35 Eurolla. Elokuvalippu maksaa tyypillisesti 8-15 E, teatterilippu 30-40 E, lippu musikaaliin jopa tuplasti. Kesän kansainvälisten rokkikiertueiden liput voivat maksaa isoja kolminumeroisia summia.

Onko tässä maailmassa yhden tai muutaman euron hinta kirjan lukemisesta kohtuuton? Kenen pokka kestää sanoa niin räpäyttämättä silmää?

Hyvän kirjan lukemisesta voi nauttia tunteja, paksusta kirjasta jopa kymmeniä, ja lukemisen jälkeenkin se jää elämään mielessä resurssina kenties loppuiäksi. Jos joku kokee että se ei ole henkilökohtaisena sijoituksena esimerkiksi viidessä minuutissa maiskuteltavan suklaapatukan tai yhden oluttölkin veroinen, niin senkun vaan. Jokainen tekee elämänvalintansa itse.

Ehkä suurin kysymys tässä yhteydessä on, onko kirjastojen todella pakko levittää kirjoja ilmaisjakeluun heti niiden ilmestymisen jälkeen, kun niiden otollisin myyntiaika vielä on menossa uutuuskirjamarkkinoilla? Edellyttääkö Suomen kansan sivistystason ylläpitäminen, että Lasse Lukija saa Kalle Kirjailijan romaanin Ulkomaassa romanssin kokevasta Tiina Tunteellisesta käsiinsä ilmaiseksi ehdottomasti jo kirjan julkaisuvuonna 2024? Mitä jos kirjasto ottaisi sen ilmaisjakeluun vasta viiden vuoden päästä 2029 tai kymmenen vuoden kuluttua 2034? Romahtaisiko kulttuurin ja sivistyksen taso?

Vai voisiko jopa kuvitella että se nousisi hieman, kun monikin lukija kenties silmäilisi uudestaan vanhojen kirjojen hyllyjä? Kirjallisuus on kumulatiivinen kulttuuriaarre, vaikkakin tämä nykyinen uutuuskirjoja ylikorostava kirjallisuusekosysteemi lahottaa sitä oivallusta. Kulttuurisesti todella merkittäviä kirjoja on vain pieni osuus kaikista, ja niistä suurin osa on julkaistu jo yli 10 vuotta sitten. Tämä on vain matematiikkaa, mutta totta kaikkina aikoina.

Minä voisin hyvin kuvitella, että ainakin uutuuskirjan lainaaminen kirjastosta olisi maksullista. Voisin myös kuvitella, että kirjailija itse saisi päättää, milloin hänen julkaistu kirjansa julkaistuu myös kirjastokäyttöön.

Vallitsevassa kirjallisessa ekosysteemissä kirjan kauppahinnasta suurin osa menee muille toimijoille kuin kirjailijalle, ja kirjailija saa tyypillisesti yhdestä kirjakaupassa myydystä kirjasta noin 3 euroa. Minä voisin hyvin kuvitella systeemiä, jossa kirjan lainauskorvaus olisi porrastettu esimerkiksi siten että uutuuskirjan lainaus ensimmäisenä vuonna maksaisi tuon 3 euroa, toisena vuonna kaksi, ja kolmantena vuonna ja sitä eteen päin 1 euron, jonka siis lainaaja pulittaa. Kun oikeasti kirjat kuitenkin ovat hyvin eri hintaisia, tuossa pitäisi keskihinnan paikalla olla se oikea hinta, jonka kirjailija kyseisestä kirjasta saisi. Ja jos lainauskorvaus olisi euron verran suurempi, kirjastokin saisi siitä osuutensa.

Valtio säästäisi kirjastokorvausrahat, kirjailijoiden talous saisi varmemmam pohjan, eikä yksikään kansalainen jäisi halpoja lukuhetkiä paitsi.

Tai kirjastot yksinkertaisesti lakkaisivat jakelemasta kymmentä vuotta nuorempia kirjoja. Jos kirjasto odottaisi kymmenen vuotta ennen kuin laskee liikkeelle ilmaisen kirjan, se myös säästäisi paljon rahaa, kun suursuosikkienkaan osalta ei tarvittaisi niin suuria hankintamääriä ja määrärahat voitaisiin jakaa tasaisemmin useammalle nimikkeelle.

Tiedän hyvin että tällainen ääneenajattelu saa monessa mielessä välittömästi nousemaan raivon. Mutta käytännöllisiä ja tarkastelun kestäviä perusteita sille että kirjojen ilmaisjakelu olisi kirjallisen kulttuurin edun mukaista tänään, näissä oloissa, en ole nähnyt. Ideologiset perustelut taas voi pistää aina omaan arvoonsa. Ideat ovat halpoja, todellisuus kallis. Kyllä minä ymmärrän että kun hilloa on saanut pitkään ilmaiseksi, suututtaa joutua kenties joskus maksamaan siitä. Mutta kirjallisuuden ekosysteemissä kirjailijan elannolle sillä pikkurahalla voi kuitenkin olla valtava merkitys.

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %