Kirjailijat kuutamolla, blogiteksti

Read Time:3 Minute, 15 Second

”…kun ihmistä opettamalla opetetaan saamaan jotain bulkkihinnalla, kyllä se siihen oppii. Kerran ilmaiseksi opittu hyödyke on myöhemmin vaikea hinnoitella takaisin realistiselle tasolle.”

Viime kuukausina on useampikin kirjailija julkisuudessa valittanut, että kirjailijoiden talous horjuu, mm. siksi että sähkökirja ja äänikirja alkavat vallata alaa ja niistä kirjailija saa vain minimaalisen palkkion. Se on valitettava totuus. Erinomaisen selvityksen asiasta löydät esimerkiksi kirjallisuustoimittaja Seppo Puttosen blogista Kuristaako sähköinen myynti kirjailijoiden kukkaroa? (klikkaa linkkiä vas.) Kyllä kuristaa. Ja sähkökirja tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin hallitsemaan markkinoita.

Mutta sähkis ja painettu eivät automaattisesti ole vihollisia, eikä sähkökirja välttämättä romahduta kirjailijan tuloa. Kyse on siitä, miten systeemiä hallinnoidaan. Tällä hetkellä tosin näyttää siltä, että kirjallisuuden ekosysteemi on ajautumassa samaan jamaan kuin elintarviketuotannon ekosysteemi. Kirjan ja lukijan väliin on kasvanut valtava arvoketju, jossa ei enimmäkseen ajatella kirjailijan hyvää vaan kukin etsii vain omaa etuaan. Perustuottaja, jonka panoksen varassa kaikki lepää, on joutumassa kuutamolle. Mutta onko se välttämätön kehitys, jolle ei voi mitään? Tietenkään ei ole.

Tilanteen voi tietysti hahmottaa monesta eri kulmasta. Mutta yksi syy ongelmiin on se itsestäänselvyys(!?), että kirjailijat luovuttavat tyypillisessä kustannussopimuksessa copyrightinsa käytännössä kokonaan kustantajan käsiin, eikä kustantaja suinkaan hoida sitä kirjailijan etu ensimmäisenä mielessään.

Gutenbergilainen teknologia miltei väkisinkin synnytti tuotanto- ja jakelurakenteen, jossa kalliin ja raskaan painotekniikan haltija toimii prosessin omistajana. Ja omistaja aina käyttää omistajan valtaa. Painotaloilla ei ole kirjallista asiantuntemusta, joten kustantajat käytännössä omivat avaimet kirjojen painoprosessiin. Ja kirjailijoiden oli käytännössä pakko seistä hattu kourassa niiden edessä, sillä niillä oli valta laittaa painokoneet rallattamaan. Kirjailijaksi ”pääseminen” oli etuoikeus, monen elinikäinen haave. Kun wannabe-kirjailija kenties monen yrityksen jälkeen lopulta pääsi jonkun kustantajan eteen keskustelemaan kustannussopimuksesta, ei hänellä ollut pokkaa, ei ymmärrystä eikä uskallustakaan keskustella sopimuksen ehdoista sillä tavoin kuin normaalissa liike-elämässä kahden toimijan kesken yleensä tehdään. Kustantaja saneli ja onnellinen uusi kirjailija allekirjoitti posket punoittaen.

Eli Gutenbergilaisessa kirjamaailmassa vallitsee ostajan markkinat. Ei sen joka ostaa kirjan kirjakaupasta, vaan käsikirjoituksen ostajan, eli kustantajan. Paitsi että se merkitsee sitä, että tavallisella kirjailijalla on sopimuksen ehtojen suhteen hyvin vähän sanottavaa, se on jo satoja vuosia merkinnyt sitä, että suhteellisen pieni joukko ihmisiä toimii portinvartijoina, joiden maku määrittää mikä kirjallisuudessa on hyvää. He myös luomallaan tarjonnalla ohjaavat yleisön kirjallisen maun kehittymistä oman makunsa suuntaan. Nykyisin nuo hyvän kriteerit ovat vielä kaupallistuneet yhä enemmän: hyvästä käy mikä tahansa mikä myy. Teeveestä tuttu julkkis saa kirjansa miltei aina läpi, sillä jo hankittu julkisuus lupaa myyntiä.

Gutenbergilainen kirjallisuusekosysteemi syntyi harvojen hallitseman teknologian ympärille, mutta nyt internetin kaudella ollaan siirtymässä hajautetun teknologian regiimiin, joka ei enää edellytä teknologian haltijan ylivaltaa eikä portinvartijoita. Kirjailijat vain eivät ole olleet sen kanssa tarkkoina. Se on aina varma tapa tulla tallatuksi.

Kun kustantaja tekee kirjasta sähkökirja- ja ääniversion, se myy niitä sellaiseen hintaan ja sellaisin ehdoin, usein osana jotain mitättömällä kuukausimaksulla saatavaa palvelua, että käytännössä kirjoittaja ei saa niistä juuri mitään. Se on lyhytnäköistä, suoraan sanottuna tyhmää. Kirjailijoiden ei pitäisi sallia sitä. Sillä kun ihmistä opettamalla opetetaan saamaan jotain bulkkihinnalla, kyllä se siihen oppii. Kerran ilmaiseksi opittu hyödyke on myöhemmin vaikea hinnoitella takaisin realistiselle tasolle. Siksi nykyinen kirjojen bulkkikauppa kuukausihinnoitelluissa palveluissa tulee tuhoamaan monen kirjailijan talouden. Se taas ei lupaa hyvää kirjalliselle kulttuurille. Myös kirjallisuuskulttuurin tulee perustua realistiseen ja kestävään talousvisioon. Nyt se ei tee sitä.

Sillä jossain vaiheessa kirjallisuus väkisinkin siirtyy PÄÄOSIN sähköisesti levitettäväksi. Se on vain ajan kysymys. Joskus kaikaa ”Oi herra, jos mä matkamies maan…” viimeisen sellaisen haudalla, joka on lapsesta kasvanut painettuihin kirjoihin.

Nuoremmat sukupolvet, jotka ovat varttuneet tietokoneiden ääressä ja lukevat vaikeuksitta niiden manuaaleja ja someviestejä kuvaruudulta, eivät enää vaadi painettua. Kannettavat näytöt kehittyvät, monipuolistuvat ja kevenevät. Kirjoja voidaan myös heijastaa suoraan verkkokalvolle tai niitä voidaan esittää hologrammisesti silmän eteen niin kuin hävittäjälentäjän visiirissä. NÄMÄ TEKNOLOGIAT OVAT JO OLEMASSA. Ja lisää tulee. Sellaisiakin joita me emme vielä osaa edes kuvitella.

Siinä maailmassa painettu kirja ei pysty kilpailemaan mainstream-tuotteena. Ja se maailma tulee varmasti paljon ennen kuin tänä vuonna julkaistavien kirjojen copyright-vuodet umpeutuvat. Voi niitä jotka ovat jo luovuttaneet oikeutensa mestariteoksiinsa kustantajille sopimuksin, jotka eivät tuota juuri mitään!

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %