Törmäsin taannoin Teatterikorkeakoulun julkaisusarjassa 2018 ilmestyneeseen kirjaan Dramaturgia – Kaikki järjestyy aina. Se oli noita onnelllisia sattumia, joita osuu kohdalle silloin tällöin kun ilman kompassia seilaa kirjallisuutta laidasta laitaan.
Se ei ole oppikirja vaan kirjava kokoelma lyhyehköjä puheenvuoroja, joissa tarkastellaan teatterin tilaa erityisesti suomalaisen teatteridramaturgian ja sen koulutuksen näkökulmasta viime vuosikymmenten aikana. Kirjan nimi tulee eräästä ”tiheästä” kohtaamisesta teatterikorkeakoulun portaissa vuonna 1979. Kohtaajina olivat Juha Siltanen ja Outi Nyytäjä.
13-sivuisessa esseessään Siltanen analysoi kohtaamista ikäänkuin dramaturgisena elementtinä oman ammatillisen kehityksensä teatterissa. Ja juuri tämä lyhyt teksti (vaikka kirjassa on muutakin hyvää) sai minut niin hurmioon että olen tässä suosittelemassa kirjan (tai siis Siltasen esseen) lukemista jokaiselle jota kiinnostaa dramaturgia romaanissa.
Sillä onhan romaanissakin toki dramaturgiaa, vaikkei sitä useinkaan kutsuta siksi. Minusta Siltasen nerokkaasta tekstistä sinkoilevat ajatukset, näkökulmat ja kysymykset voivat antaa myös romaania rustaavalle paljon pohdittavaa.
Toki Siltasen tekstin tyylin voi joku kokea raskaaksikin (sillä se on niin häpeämättömän kevyt), mutta se mikä ei tapa, se vahvistaa. Tästä tekstistä joko saat kirjoittajansielullesi ravintoa tai se ei ainakaan vahingoita sinua niin kuin moni mitäänsanomaton akateeminen kulttuuriteksti jossa tyhjä ja tyylittömyys kolisevat vastakkain dogmaattisen visiottomuuden tynnyrissä.
