Kun Suomen mitaleita olympialaisissa listataan, usein unohdetaan kultamitali kaunokirjallisuudessa. Sen Suomi sai Berliinin olympialaisissa 1936.
Nykyajan olympialaisten isä on ranskalainen Paroni Pierre de Coubertin, jolla oli suuri visio urheilun ja taiteen, tai ”lihasten ja mielen” yhdistämisestä muinaisen Kreikan hengessä. Hän oli sen verran kaunopuheinen henkilö että sai aikaan kansainvälisen olympiakomitean perustamisen 1884 ja sitten ensimmäiset nykyajan olympialaiset 1896.
Aivan ensimmäisissä kisoissa ei kulttuurilajeja ollut mukana, mutta lopulta Coubert sai olympiakomitean suostumaan siihen että vuoden 1908 kisoissa mukana olisi Muusien viisiottelu: kirjallisuus, maalaustaide, kuvanveisto, musiikki ja arkkitehtuuri. Kaikkien kilpailutöiden tulisi olla urheilun inspiroimaa ja helkytellä sen jalostavaa vaikutusta ihmismieleen.
Vuoden 1908 kisoja kuitenkin varjosti Vesuviuksen purkaus, joka tappoi noin 200 ihmistä 1906, ja johti siihen että kisat siirrettiin Lontooseen ja taidelajien ensiesiintyminen vuoden 1912 Tukholman kisoihin. Silloin kiinnostus jäi vielä vähäiseksi, ja vain muutamia kymmeniä kilpailutöitä jätettiin sisään, kirjallisuudessa alle kymmenen.
Kulttuurilajien nousu
Kulttuurilajien suosio kuitenkin vähitellen kasvoi niin että vuonna 1928 kilpailutöitä oli jo yli tuhat. Silloin kirjallisuuskategoria oli jaettu kahdeksi lajiksi, epiikka ja lyriikka.
Vuoden 1936 Berliinin olympialaisissa taidelajeja hallinnoi tunnettu kulttuurimies Joseph Goebbels. Suomi loisti saamalla kultamitalin kirjallisuudessa. Kategoriaan jätettiin kaikkiaan 16 työtä. Voittaja oli runoilija Urho Karhumäki romaanillaan Avoveteen. Se kertoo juoksija Yrjö Niemelästä. Vuonna 1939 Orvo Saarikivi teki kirjasta samannimisen elokuvan, jonka pääosissa olivat Irma Seikkula ja Kullervo Kalske.
Oliko Suomen mitali sumplittu juttu?
Myöhemmin on monesti arveltu, että Hitler olisi junaillut Karhumäen voittajaksi aivan niin Neuvostoliiton punakone aika ajoin antoi ystävällismieliselle Suomelle lohdutusvoittoja jääkiekossa. Se on uskottavaa, mutta ei todistettua. Viimeisen kerran kulttuuripalkintoja jaettiin olympialaisissa 1948.
Koko olemassaolonsa ajan olympialaisten kulttuuripalkintoihin kohdistettiin paljon arvostelua. Yksi syy oli se, että kilpailu ei vetänyt aikakautensa kirjallisuuden kovia nimiä vaan jäi enimmäkseen harrastelijoiden mittelöksi. Siihen vaikutti varmaan myös coubertilainen näkemys olympiataiteen tehtävästä urheilun aatteellisen puolen ylistäjänä.
Ihanteellisuus kaukana
Historia on sittemmin osoittanut että kansainvälisestä kilpaurheilusta ihanteellisuus on kaukana. Niin kuin kaikkialla missä suuri raha pesii ja liikkuu, siihen liittyvä mädännäisyys ja korruptio vallitsee, ja diktaattorit pyrkivät käyttämään kisoja omien poliittisten disneylandiensa tai muiden teemapuistojen mainosalustana.
Myös urheilijat itse, osa heistä, on valmis huijaamaan käyttäen kaikkia mahdollisia huomaamattomia tai vaikeasti havaittavia keinoja, joita lääketiede tarjoaa. Kun esimerkiksi doping on varustelukilpaa, jossa testititekniikat ovat aina hieman jäljessä uusista innovaatioista, eikä puhtaaseen urheiluun siksi päästäne koskaan, olen itse kauan ollut sitä mieltä, että kaikki kehon suorituskyvyn tehostaminen pitäisi sallia omissa ”Anything goes” -friikkisarjoissaan. Mutta huijauksesta kiinnijääminen niiden ulkopuolella johtaisi automaattisesti elinikäiseen kilpailukeltoon ja tuomioistuimen määräämään rangaistukseen petoksesta.
Pelastiko olympialaisista putoaminen kulttuurin?
Kansainvälisen urheiluliikkeen moraalista rappiota silmätessä tulee mieleen, että kirjallisuuden putoaminen pois olympialaisista oli luojan lykky. Jos se olisi vielä mukana, se epäilemättä olisi samojen moraalisten paineiden pyörteessä.
Esimerkiksi Putin voisi ostaa kirjallisuuslajien kisat lahjomalla Kansainvälisen Olympiakirjallisuuden liiton johtoa. Kun sitten länsimielisen maan runoilija posket punoittaen lukee finaalirunoaan Moskovan stadionilla, tuuliportit avattaisiin ja niiden varjosta vapautettaisiin muutama huolella koulutettu z-kyyhkynen. Ne hyökkäisivät fasistirunoilijan kimppuun ja ulostaisivat hänen esityksensä pilalle ja pelastaisivat näiltäkin osin maailman moraalittomalta länsikirjallisuudelta jossa feministit, homot ja Venäjän synnyinoikeuden ja Venäjän luonnollisten rajojen kieltäjät mellastavat.
Eläköön kirjallisuus kansainvälisen olympialiikkeen ulkopuolella!
