Minusta näyttää, että monesti ikään kuin unohdetaan, että kirjakin on viestintää ja että viestintä toteutuu vasta sen vastaanotossa. Ja että on viestinnän perusasioita että viestin vastaanottamisen tapa ja olosuhteet vaikuttavat sen perillemenoon. Aina viesti ei vastaanottamisesta huolimatta mene perille lainkaan.
Tässä suhteessa on olemassa hyvin erilaisia kirjoja. Joku voi olla sellainen että sillä ei ole tarinan lisäksi mitään muuta sanottavaa tai sen sanottava nousee helposti esiin. Mutta paljon on sellaisiakin kirjoja joiden sisällön vastaanottaminen vaatii korkeintaan normaalin ymmärrystason omaavilta ihmisiltä, kuten minulta, pysähtymistä ja pohdintaa, palaamista taaksepäinkin, monta kertaa. Itse asiassa tekee mieleni sanoa että kaikki arvokkain kirjallisuus kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään.
Äänikirjan tekniikka ja sen käyttötapa usein jonkun puuhan kuten autolla ajamisen, ruoanlaiton tai hölkkäämisen taustakuunteluna ei kuitenkaan suosi tällaista aktiivisempaa vastaanottotapaa. Silloin aivan varmasti osa viestistä jää vastaanottamatta, mahdollisesti myös se kaikkein tärkein osa.
Joissain kirjoissa se ei haittaa, joissain se on ratkaisevaa. Jos kyseessä on vaativa kirja, ja sen nautinnan ääripäissä ovat mietiskelevä lukeminen ja kirjan syöminen, niin viestin vastaanottamisen näkökannalta kirjan kuuntelu äänikirjana sijoittuu jonnekin sinne välille.
Silloin kirjasta on tullut pelkkää pintaviihdettä, ajankulua vailla merkittävää sisältöä. Ei se sinänsä ole väärin, varsinkaan jos kirjoittajan tavoitteenakaan ei ollut muuta. Mutta jos kyseessä on ajatuksiltaan merkittävä teos, se voi olla kirjan kuuntelijalle iso tappio.
