Tekstinäyte: Segrfellin musta andi

Kirjan "Segrfellin Musta andi" kansi
0 0
Read Time:2 Minute, 20 Second

”Lapsuus, lyhyt aika syntymän ja nuoruuden välissä. Sen erottaa kaikista muista ikäkausista ajan kulumisen tajun puuttuminen. Päivät seuraavat toisiaan loputtomana jonona, eikä minnekään ole kiire, mihinkään ei tarvitse tarttua. Lapsuus loppuu sinä päivänä, kun ensimmäisen kerran tajuaa menettäneensä jotain peruuttamattomasti. Sillä hetkellä viattomin lapsuus on mennyt, ja muistotkin siitä haipuvat nopeasti. Lopulta on jäljellä enää myytti, jonka jokainen rakentaa itselleen muistin satunnaisista sirpaleista, joiden varassa voi lohduttautua.” (Helan Bennin vuosikirjat I, s. 2.)

Luku 1: Mustan löytäminen

Kun Helan Benn oli juuri täyttänyt kaksi vuotta ja osasi hädin tuskin kävellä, tapahtui kerran että hän näki pihakuusen latvassa erikoisen kauniin linnun ja kiipesi puuhun katsellakseen sitä läheltä. Vanhat naiset väittävät -ja se voi hyvin olla totta- että aivan pienet lapset kiipeävät ja jopa uivat paremmin kuin kävelevät, aivan kuin he muistaisivat nämä taidot jostain menneisyydestä mutta unohtavat ne myöhemmin, ja niin Helankin onnistui vaivatta kiipeämään valtavan Eldin mustakuusen latvaan.

Mutta kun hän pääsi perille aivan ylös asti, lintu oli jo lentänyt pois. Se ei kuitenkaan harmittanut Helania, sillä kymmenien metrien korkeudesta maa hänen allaan näytti kaukaiselta ja ihmiset aivan pieniltä. Se oli hänestä niin huvittavaa että hän nauroi. Vasta silloin sattui joku aikuinen katsomaan sinne päin ja huomasi tytön ja alkoi hädissään huutaa apua. Lapsihan oli hengenvaarassa!

Paikalle juoksi paljon väkeä talosta ja pelloilta, mutta kukaan ei uskaltanut lähteä kiipeämään niin korkealle. Ei se olisi ollut mahdollistakaan, sillä jos ylös olisi kiivennyt joku yhtään Helania isompi, puun hoikka ja notkea latva olisi taipunut jo paljon ennen kuin kiipeäjä olisi päässyt lähellekään tyttöä. Lapsen isä oli jossain kauempana eikä ollut kuullut ihmisten huutoa, mutta äiti seisoi väkijoukossa ja vaikersi ja väänteli käsiään.

Pahaksi onneksi sitten nousi vielä tuuli. Syysukkonen oli laskeutumassa vuorilta, ja niin kuin aina Eldin laaksoissa, se tulee nopeasti. Siitä kun ensimmäiset kukkurapäät mustat pilvet ilmestyvät vuorten yläpuolelle, kuluu siihen hetkeen kun ne ovat alhaalla talojen, peltojen, ihmisten ja karjan kimpussa, vain hengähdys tai pari.

Kohta tuuli niin että kuusten latvat heiluivat villisti. Puuskat viskelivät latvaa ja tyttöä yhä laajemmassa kaaressa ja aina vain rajummin ja arvaamattomammin. Tyttö piti kiinni tiukasti ja kirkui naurusta ikään kuin ei olisi osannut pelätä lainkaan. Kuitenkin lopulta tapahtui se mitä kaikki pelkäsivät: hän menetti otteensa ja kaatui taaksepäin kädet levällään niin kuin lapset usein tekevät talvella kun he haluavat tehdä hankeen lumienkelin kuvan. Koko kymmenien metrien matkan hän putosi mekko lepattaen, kädet ja jalat levällään, mutta ei huutanut, ja sitten äkkiä hän vain seisoi maassa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ihmiset katsoivat häntä helpottuneina ja hölmistyneinä, mutta äiti mitään sanomatta kaappasi tytön syliinsä ja tiukasti puristaen kantoi hänet pois väkijoukosta ja sisään tupaan. Siellä hän vuoroin suuteli ja vuoroin torui tyttöä ja sitten he itkivät yhdessä. Helan ei itkenyt pelosta eikä helpotuksesta vaan siksi että äitikin itki, ja äiti taas itki siksi että äidit sellaisessa tilanteessa tekevät niin…

Happy
Happy
100 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %