”Ihan ajatusleikkinä, millainen voisi olla kirjallisuuden ekosysteemi ilman kustantajia ja kirjakauppoja, tai niin että niiden rooli olisi paljon nykyistä pienempi ja vain vaihtoehtoinen?”
–Kirjallisuus on niin iso juttu sekä kulttuurisesti että taloudellisesti, että sen ympärille on kehittynyt ihan oma ekosysteeminsä, jota voi kutsua Perinteiseksi Kirjallisuuden Ekosysteemiksi. Sitä hallitsevat kustantajat ja kirjakaupat ja sen huippupetona häärivät medioiden ammattikriitikot, jotka saalistavat sen kujilla repien veristä lihaa, tai välinpitämättömästi katsoen sivusta jotain ateriaksi liian laihaa kulkijaa, tai joskus ottaen armoihinsa jonkun joka virallisesti päästetään Merkittävien Kirjailijoiden Laumaan.
Ja kirja itse on vähän niin kuin pyörä: jo pitkään se on näyttänyt niin täydelliseltä, että se ei ole perusidealtaan kehittynyt eteen päin. Koko sen käsite on niin jumiutunut gutenbergiläiseen painoteknologiaan, että myös lainsäädäntö, silloinkin kun on puhe digitaalisesta kirjasta, roikkuu siinä ajatuksessa kuin sudenpentu nisässä pystymättä näkemään toisin. Niin oli joskus autonkin laita: sen todellinen kehitys alkoi vasta kun ymmärrettiin että se ei ole vain hevosettomat vaunut vaan jotain aivan uutta, jolla on oikeus olla erilainen.
Ihan ajatusleikkinä: millainen voisi olla kirjallisuuden ekosysteemi ilman kustantajia ja kirjakauppoja, tai niin että niiden rooli olisi paljon nykyistä pienempi ja vain vaihtoehtoinen? Ja ammattikriitikoiden sijasta kirjoja arvioisivat toisilleen lukijat.
vaihtoehtoinen ekosysteemi
koostuisi tietysti paljolti kirjoittajista, sadoista tai tuhansista kirjailijoista, joista jokainen voi pienin kustannuksin ja varsin vähällä teknisellä osaamisella julkaista tekstejään internetissä haluamillaan tekijänoikeusvirityksillä. Joku pistää kaiken public domainiin copyleftillä, toinen yrittää myydä niitä ja onnistuu siinä tai sitten ei.
Ekosysteemissä majailisi vapaita ammattilaisia, joilta voi saada lausuntoja teksteistään ja ohjeita, tutorointia. Olisi freelance-tyyppejä jotka editoivat. Joku taittaa, jos niin halutaan, eikä undergrond-kirjallisuus välttämättä muhi vanhoissa tyylikonventioissa. Kirja voisi olla monen näköinen. Olisi kuvittajia ja kuvataitelijoita, muusikoita, teatterilaisia. Mikä enää estää yhdistämästä kirjaan vaikkapa musiikkia ja videonauhoituksia, jopa liveä? On teknisesti aivan mahdollista tehdä vaikkapa musiikkikirja, jonka jollain sivulla on iltaisin liveyhteys jazz-klubiin.
Hajautuneessa ekosysteemissä jokainen tuottaja toimisi yksin tai sitten shoppailisi kasaan tarvitsemansa tiimin projekteihinsa, ilmenevät ne sitten ulos päin kirjoina tai vaikka performansseina. Jos jostakin projektista tulee sellainen että se kiinnostaa myös ns. suurta yleisöä, siitä vaan. Mutta Suuren Kirjalliskaupallisen Totuuden Haltijoiden (SKkTH) hyväksyntä ei enää olisi kenenkään kirjallisen esiintymisen edellytys.
vertaisarvioijien rooli korostuu
On selvää että sellaisessa kirjallisessa miljöössä ei aina suuret rahat rapise, mutta missä muuallakaan raha aina luotettavasti pesii? Hajautuneessa kirjallisessa ekosysteemissä vertaiskriitikoiden rooli korostuisi. Kaikki eivät kerkeä lukea kaikkea, mutta ihmiset luottavat niihin kriitikoihin, joiden maun ovat todenneet vastaavan omaansa. Jos jonkun kriitikon seuraajapiiri kasvaa riittävän isoksi, hänestä tulee kansallinen vaikuttaja. Ei viran ja toimen tai mediansa arvovallan vuoksi, vaan koska hänellä on itse makunsa valinneita seuraajia.
Sellaisessa kirjallisessa miljöössä ei jäisi kirjoja julkaisematta. Niitä tulisi tuhottomasti. Suurin osa ei saavuttaisi suurta lukijapiiriä, mutta jos joku kirjoittaja välttämättä sellaista kaipaa, niin voisi mennä vaikkapa Lidliin suunnittelemaan päivittäistuotteiden mainoksia. ”Hae Costa Rica -kahvia puoli-ilmaiseksi tänään! Lidlistä!” Sellainen kirjallisuus myy eniten.
Luominen on itseisarvoista, ja useimmille luoville kirjoittajille omasta hengentuotteesta saatava raha on hieno juttu mutta ei tärkein päämäärä. Nykyinen kirjallisuuden ekoyssteemi palkitsee myyvyyden, mutta toisaalta toimii niin, että systeemin luova ydin, kirjoittaja on kaikista systeemin toimijoista se, jonka palkka useimmin jää saamatta tai kovin pieneksi, koska se menee muihin maiskuttaviin suihin: kirjailijat ovat koko ekosysteemin yhteistä lypsykarjaa.
Vaihtoehtona olisi systeemi, jossa kirjailija nykyistä suoremmin hyötyy teostensa myynnistä kun lypsäjiä olisi vähemmän. Kirjojen myyntihinnat voisivat laskea rajusti vaikka kirjailija saisi kirjaa kohden paljon paremman palkan työstään.
